Vanhemmat ajokoetulokset

PM-koe 2009

Kainuu kennelpiirin mestaruutta tavoitteli neljä koiraa, joista kolme kilpaili myös jatkopaikoista Pohjanlohkon valintakokeeseen Kannukseen.
Koe vietiin läpi kuivassa pakkassäässä, paljaan maan kokeena.
Ylituomarina toimi Seppo Miettinen Sotkamosta.

Tulokset:

1. n. Sakin Seili 82,75 pistettä om. Eero Keränen Paltamo
2. u. Kauppilanjoen Reko 56,17 pistettä om. Ilmari Pulkkinen Kajaani
3. n. Huuhkajan Pico 37,17 pistettä om. Pekka Niemi Paltamo
4. n. Huuhkajan Kerttu 27,13 pistettä om. Esa Haverinen Kuhmo

Lohkonvalintaan jatkavat kolme ensimmäistä koiraa.

PM-09 Sakin Seili


Kahden viikon koe 18.11.-1.12

Kostean sateisissa keli- ja sääolosuhteissa Kajaanissa järjestetyn kahden viikon ajokokeen tulostaso muodostui varsin hyväksi. Yhtä lukuun ottamatta kaikki osallistuneet koirat saavuttivat palkintosijaan oikeuttavan tuloksen.
Ensimmäisinä koepäivinä oli vielä lumi maassa, vesisateet sulattivat kuitenkin nopeasti lumen ja suurin osa koetteluista tapahtui paljaalla maalla.
Kokeen järjestelyistä vastasi Kainuun Beagle ry, ylituomarina toimi Ilmari Pulkkinen Kajaanista.

Beaglein tulokset:
n. Huuhkajan Venla BEAJ 1 L 67,33 pistettä om. Hannu Virkkala Kajaani
n. Jäniksenhaukun Minni BEAJ 3 P 45,33 pistettä om. Timo Suorsa & Pasi Kallunki Kajaani
n. Jäniksenhaukun Reta BEAJ 1 P 65,54 pistettä om. Timo Suorsa Kajaani
n. Huuhkajan Pico BEAJ 1 P 66,54 pistettä om. Pekka Niemi Paltamo
n. Pohjankartanone Mitzi BEAJ 2 P 50,13 pistettä om. Minna Niemi Paltamo

Ajokoirien tulokset:
u. Pökkelön Karo AJOK 0 L 21,58 pistettä om. Kaarlo Matero Paltamo
n. Kenttämestarin Täplä AJOK 1 L 83,88 pistettä om. J. Kyllönen & P. Huovinen Suomussalmi
u. Roki AJOK 2 P 68,54 pistettä om. Hannu Kolehmainen Kuhmo
n. Ojan Kipi AJOK 2 P 72,79 pistettä om. Jarkko Oksanen Sonkajärvi (eestinajokoira)

(kopioitu SBJ:n foorumilta) (kuvia kokeesta galleriassa)